Candomino

Espoolainen nuorten aikuisten kamarikuoro

Candomino-kuoro

Candomino on nuorten aikuisten espoolainen kamarikuoro, joka esittää raikkaita tulkintoja taidemusiikin eri alueilta renessanssista nykymusiikkiin.

Lue lisää

Candominon laulajat ovat opiskelijoita ja muita nuoria aikuisia, joita yhdistää halu tehdä laadukasta musiikkia yhdessä. Kuoro harjoittelee Esko Kallion johdolla Olarissa ja esiintyy vaihtelevin kokoonpanoin Espoossa, muualla kotimaassa ja ulkomailla.

Candominon viimeisin ulkomaan kilpailumatka suuntautui Tallinnaan huhtikuussa 2019.

Kuoron kuulumisia voi seurata sosiaalisessa mediassa sekä blogissa.

 

Kuoronjohtaja

Candominon perusti vuonna 1967 musiikkineuvos Tauno Satomaa. Vuodesta 2005 lähtien Candominoa on johtanut monin tunnustuksin palkittu Esko Kallio.

Lue lisää

Esko Kallio tunnetaan rohkeana nykysäveltäjien teosten tulkitsijana ja kantaesittäjänä. Suomen Kuoronjohtajayhdistys valitsi hänet Vuoden kuoronjohtajaksi joulukuussa 2015. Aiemmin Kalliolle on myönnetty lupaavan nuoren johtajan erikoispalkinto Madetoja-mieskuorokilpailussa vuonna 2000 ja kuoronjohtajan erikoispalkinto Tampereen Sävel -kuorokatselmuksessa 2003. Kallion johtaman Hämäläis-Osakunnan Laulajien levy Lehdellä valittiin sekä Vuoden kuorolevyksi että ehdokkaaksi Vuoden klassinen Emma -palkinnon saajaksi 2009. Kesällä 2015 Turun konservatorion kamarikuoro saavutti kolme kultaleimaa Kallion johtamana Tampereen Sävel -kuorokatselmuksessa ja Candomino valittiin Ylen Vuoden nuorisokuoroksi 2014–2015.

Kuoronjohtamisen lisäksi Kallio on toiminut kuoronjohdon opettajana kursseilla mm. Sibelius-Akatemiassa ja Liszt-Akatemiassa Budapestissa. Hän on toiminut myös tuomaritehtävissä useissa lauluyhtye- ja kuorotapahtumissa. Candominon lisäksi Esko Kallio johtaa Jubilate-kuoroa sekä Suomen Laulua.

 

CandoMini & valmennuskuorot

Candominon rinnalla harjoittelevat 10–17-vuotiaiden nuorten laulajien CandoMini-kuoro sekä 6–10-vuotiaiden lasten kaksi valmennuskuoroa. Kuoroja johtavat Viena Kangas ja Emmi Saulamaa.

Lue lisää

Lapsikuoro CandoMini on perustettu syksyllä 2013 Candominon yhteyteen. Kuorossa laulaa noin 35 lähialueen lasta ja nuorta. CandoMinin tarkoituksena on tarjota musiikista ja laulamisesta innostuneille lapsille mahdollisuus korkeatasoiseen ja tavoitteelliseen kuoroharrastukseen, hauskanpitoa unohtamatta.

Kuoro harjoittelee Olars svenskan tiloissa maanantai-iltaisin. CandoMinin johtaja on sen perustaja, musiikkipedagogi Viena Kangas. CandoMinin kuulumisia voi seurata oman facebook-sivun ja instagramin kautta.

CandoMini-valmennuskuorot kokoontuvat Olarin kirkon kerhotiloissa maanantaisin. Valmennuskuoro 1 on suunnattu n. 7–9-vuotiaille ja valmennuskuoro 2 yli 9-vuotiaille innokkaille laulajille. Emmi Saulamaan johdolla kuoroissa liikutaan, lauletaan ja harjoitellaan yhdessämusisointia pienryhmässä.

Yhteystiedot

Espoon nuorisokuoro Candomino ry
Sammalkalliontie 5, FI-02210 Espoo

Intendentti Helleka Tallgrén
p. 040 510 2610
candomino (at) candomino.fi

Uskallusta. Rohkaisua. Kannustusta. Lämpöä.
Vita Linfast 2017, Candomino 50 -blogi

Seuraa meitä